1913

V. I. Lenin





Karl Marxin opin historialliset kohtalot

1. maaliskuuta 1913

VALITUT TEOKSET (10 OSAA )

OSA 5 , s. 13 - 18



Pääasia Marxin opissa on proletariaatin, sosialistisen yhteiskunnan luojan, maailmanhistoriallisen tehtävän selvittäminen. Onko tapahtumain kulku koko maailmassa vahvistanut tämän opin sen jälkeen kun Marx oli sen esittänyt?

Marx esitti sen ensi kerran vuonna 1844. Vuonna 1848 ilmestynyt Marxin ja Engelsin "Kommunistinen manifesti" antaa jo eheän, järjestelmällisen, vielä nytkin laatuaan par- haan esityksen tästä opista. Maailmanhistoria on tuosta ajankohdasta lähtien jakautunut selvästi kolmeen pääkauteen; 1) vuoden 1848 vallankumouksesta Pariisin Kommuuniin (1871); 2) Pariisin Kommuunista Venäjän vallankumoukseen (1905); 3) Venäjän vallankumouksesta eteenpäin.

Luokaamme silmäys Marxin opin kohtaloihin kullakin näistä kausista.



I

Ensimmäisen kauden alussa ei Marxin oppi ole suinkaan vallitseva. Se on vain yksi tavattoman monilukuisista sosialismin fraktioista tai virtauksista. Vallitsevina ovat sitä vastoin sellaiset sosialismin muodot, jotka ovat pääasiallisesti sukua meidän narodnikkilaisuudellemme: historiallisen liikkeen materialistisen perustan ymmärtämättömyys, kykenemättömyys kapitalistisen yhteiskunnan kunkin luokan osuuden ja merkityksen arvioimiseen, demokraattisten uudistusten porvarillisen olemuksen peitteleminen erilaisilla, muka sosialistisilla fraaseilla ”kansasta”, ”oikeudenmukaisuudesta”, ”oikeudesta” yms. Vuoden 1848 vallankumous antaa kuolettavan iskun kaikille näille äänekkäille, kirjaville, kirkuville marxilaisuutta

edeltäneen sosialismin muodoille. Vallankumous näyttää kaikissa maissa yhteiskunnan eri luokat toiminnassa. Tasavaltalaisen porvariston toimeenpanema työläisten ampuminen kesäkuun päivinä 1848 Pariisissa osoittaa lopullisesti, että ainoastaan proletariaatti on olemukseltaan sosialistista. Liberaalinen porvaristo pelkää tämän luokan itsenäisyyttä sata kertaa enemmän kuin mitään taantumusta. Pelkurimaiset liberaalit matelevat taantumuksen edessä. Talonpoikaisto tyytyy feodalismin jäänteiden hävittämiseen ja siirtyy järjestyksen puolelle, vain silloin tällöin horjuen työväen demokratismin ja porvarillisen liberalismin välillä. Kaikki opit ei-Iuokkasosialismista ja ei-Iuokkapolitiikasta osoittautuvat tyhjäksi loruksi.

Pariisin Kommuuni (1871) saattaa päätökseen tämän porvarillisten uudistusten kehityksen; tasavalta, so. se vaItiojärjestyksen muoto jossa luokkasuhteet esiintyvät kaik- kein peittelemättömimmässä muodossa, saa kiittää lujittumisestaan ainoastaan proletariaatin sankaruutta.

Kaikissa muissa Euroopan maissa sekavampi ja keskeneräisemmäksi jäänyt kehitys johtaa samaan muotoutuneeseen porvarilliseen yhteiskuntaan. Ensimmäisen kauden (1848-1871), myrskyjen ja vallankumousten kauden loppupuolella marxilaisuutta edeltänyt sosialismi kuolee. Syntyy itsenäisiä proletaarisia puolueita: ensimmäinen Internationaali (1864-1872) ja Saksan sosialidemokratia.





II

Toinen kausi (1872-1904) eroaa ensimmäisestä siinä, että se on luonteeltaan "rauhallinen", että ei ole vallankumouksia. Länsi on vienyt päätökseen porvarilliset vallankumoukset. Itä ei ole vielä kasvanut niiden tasalle.

Länsi astuu tulevien uudistusten aikakauden ”rauhalliseen” valmistelun vaiheeseen. Kaikkialla muodostuu pohjaltaan proletaarisia sosialistisia puolueita, jotka opettelevat käyttämään hyväkseen porvarillista parlamentarismia, luomaan omaa päivälehdistöään, omia valistuslaitoksiaan, am- mattiliittojaan ja osuusliikkeitään. Marxin oppi saa täyden voiton ja leviää. Proletariaatin voimien keräämis- ja kokoamisprosessi, sen valmentaminen edessä oleviin taisteluihin edistyy hitaasti, mutta herkeämättä.

Historian dialektiikka on sellainen, että marxilaisuuden voitto teorian alalla pakottaa sen vihollisia pukeutumaan marxilaisiksi. Sisäisesti mätä liberalismi koettaa päästä elpymään sosialistisen opportunismin muodossa. Kauden jonka kuluessa valmistellaan voimia suuriin taisteluihin, marxilaisuuden viholliset tulkitsevat näistä taisteluista luopumiseksi. Orjien aseman parantamisen palkkaorjuutta vastaan käytävää taistelua varten he selittävät siten, että orjat myykööt kolikosta oikeutensa vapauteen. He saarnaavat raukkamaisesti "yhteiskunnallista rauhaa" (so. rau- haa orjanomistuksen kanssa), luopumista luokkataistelusta jne. Heillä on hyvin paljon kannattajia sosialististen parlamentaarikkojen, erilaisten työväenliikkeen virkamiesten ja "myötämielisen" sivistyneistön keskuudessa.





III

Opportunistit eivät olleet ehtineet kyllikseen kehua "yhteiskunnallista rauhaa" ja sitä että myrskyt eivät ole välttämättömiä "demokratian" vallitessa, kun avautui uusi valtavien maailmanmyrskyjen pesäke Aasiassa. Venäjän vallankumouksen jälkeen seurasi Turkin, Persian ja Kiinan vallankumous. Elämme nyt juuri näiden myrskyjen ja niiden Eurooppaan kohdistuvan "takaisinheijastumisen" aikakautta. Odottakoonpa Kiinan suurta tasavaltaa, jota vastaan kaikenlaiset "sivistyneet" hyeenat nyt hiovat hampaitaan, millainen kohtalo hyvänsä, mitkään voimat maailmassa eivät kykene pyyhkäisemään pois maan päältä kansanjoukkojen sankarillista demokratismia aasialaisissa ja puoliaasialaisissa maissa.

Eräät ihmiset jotka eivät seuraa tarkkaavasti joukkotaistelun valmistelun ja kehityksen ehtoja, on kapitalisminvastaisen ratkaisevan taistelun pitkällinen lykkäytyminen Euroopassa saanut epätoivon ja anarkismin valtaan. Näemme nyt kuinka lyhytnäköistä ja raukkamaista anarkistinen epätoivo on.

Ei epätoivoa vaan reippautta on ammennettava siitä tosiasiasta, että kahdeksansataamiljoonainen Aasia on tullut mukaan taistelemaan samojen eurooppalaisten ihanteiden puolesta.

Aasian vallankumouksissa on ilmennyt sama liberaalien selkärangattomuus ja halpamaisuus, sama demokraattisten joukkojen itsenäisyyden erittäin suuri merkitys, proletariaatin sama selvä pesäero ylipäänsä kaikesta porvaristosta. Se joka Euroopan ja Aasian kokemuksen jälkeen puhuu ei- luokkapolitiikasta ja ei- luokkasosialismista, ansaitsee yksinkertaisesti tulla suljetuksi häkkiin ja asetetuksi näytteille jonkin australialaisen kengurun rinnalle.

Aasian jälkeen alkoi myös Eurooppa liikehtiä - vaikkakaan ei aasialaisesti. Vuosien 1872-1904 "rauhallinen" kausi on siirtynyt peruuttamattomasti ikuisuuteen. Elinkustannusten kalleus ja trustien harjoittama sorto kärjistivät ennen kuulumattomasti taloudellista taistelua, joka on saanut hievahtamaan paikoiltaan jopa liberalismin eniten turmelemat Englannin työläiset. Silmiemme nähden kypsyy poliittinen kriisi kaikkein "kivenkovimmassa" porvariston ja junkkerien maassa, Saksassa. Hurja asevarustelu ja imperialismin politiikka tekevät nykyisestä Euroopasta sellaisen "yhteiskunnallisen rauhan", joka muistuttaa lähinnä ruutitynnyriä. Mutta kaikkien porvarillisten puolueiden hajoaminen ja proletariaatin kypsyminen edistyvät herkeämättä.

Marxilaisuuden ilmaantumisen jälkeen on kukin maailmanhistorian kolmesta suuresta aikakaudesta osaltaan vahvistanut marxilaisuutta ja tuonut sille uusia voittoja. Mutta vielä suuremman voiton marxilaisuudelle proletariaatin oppina tuo edessä oleva historian aikakausi.



Pravda’ n:o 50

1. maaliskuuta 1913

Teokset, 19. osa, s. 3 - 8