1913



V. I. Lenin



Marxilaisuuden kolme lähdettä ja kolme perusosaa





Marxin oppi saa koko sivistysmaailmassa vastaansa porvarillisen (sekä virallisen että liberaalisen) tieteen mitä syvimmän vihan, sillä tämä tiede näkee marxilaisuudessa jonkin “vahingollisen lahkon”. Muunlaista suhtautumista ei voida odottaakaan, sillä luokkataisteluun perustuvassa yhteiskunnassa ei voi olla “puolueetonta” yhteiskuntatiedettä. Tavalla tai toisella koko virallinen ja liberaalinen tiede puolustaa palkkaorjuutta, mutta marxilaisuus on julistanut armottoman sodan tälle orjuudelle. Yhtä tyhmää naiiviutta on odottaa puolueetonta tiedettä palkkaorjuuden yhteiskunnassa kuin odottaa puolueettomuutta tehtailijalta sellaisessa kysymyksessä, pitäisikö lisätä työmiesten palkkaa pienentämällä pääoman voittoa.

Eikä siinä kaikki. Filosofian historia ja yhteiskuntatieteen historia osoittavat täysin selvästi, että marxilaisuudessa ei ole mitään, mikä muistuttaisi “lahkolaisuutta” siinä mielessä, että se olisi jokin koteloitunut, luutunut oppi, joka on syntynyt sivussa maailman sivilisaation kehityksen valtatiestä. Päinvastoin, Marxin nerokkuus on juuri siinä, että hän antoi vastaukset kysymyksiin, jotka ihmiskunnan edistyksellinen ajattelu oli jo asettanut. Hänen oppinsa syntyi filosofian, kansantaloustieteen ja sosialismin suurimpien edustajien opin suoranaisena ja välittömänä jatkona.

Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea. Se on täydellinen ja johdonmukainen, se antaa ihmisille eheän maailmankatsomuksen, joka ei sopeudu yhteen minkään taikauskon, minkään taantumuksen, minkään porvarillisen sorron puolustelun kanssa. Se on kaiken sen parhaan laillinen perijä, minkä ihmiskunta loi 19. vuosisadalla saksalaisen filosofian, englantilaisen kansantaloustieteen ja ranskalaisen sosialismin muodossa.

Näitä kolmea marxilaisuuden lähdettä ja samalla sen perusosaa pysähdymmekin lyhyesti tarkastelemaan.





I



Marxilaisuuden filosofia on materialismia. Euroopan koko uusimman historian aikana ja varsinkin 18. vuosisadan lopulla Ranskassa, jossa käytiin ratkaiseva taistelu kaikenlaista keskiaikaista rojua vastaan, laitoksissa ja aatteissa vallinnutta feodaalista taantumusta vastaan, materialismi osoittautui ainoaksi johdonmukaiseksi, kaikille luonnontieteiden opeille uskolliseksi, taikauskoisuudelle, tekopyhyydelle yms. vihamieliseksi filosofiaksi. Demokratian viholliset pyrkivät sen vuoksi kaikin voimin “kumoamaan”, horjuttamaan, parjaamaan materialismia ja puolustelivat filosofisen idealismin erilaisia muotoja, mikä aina tavalla tai toisella on uskonnon puolustelua tai tukemista.

Marx ja Engels puolustivat mitä päättäväisimmin filosofista materialismia ja selittivät moneen kertaan, kuinka syvästi virheellisiä ovat kaikenlaiset poikkeamiset tältä perustalta. Selvimmin ja yksityiskohtaisimmin on heidän katsomuksensa esitetty Engelsin teoksissa “Ludwig Feuerbach” ja “Dühringiä vastaan”, jotka – niin kuin “Kommunistinen manifesti” – ovat jokaisen tietoisen työläisen käsikirjoja.

Mutta Marx ei pysähtynyt 18. vuosisadan materialismiin, vaan kehitti filosofiaa eteenpäin. Hän rikastutti sitä saksalaisen klassillisen filosofian, varsinkin Hegelin järjestelmän saavutuksilla, ja tämä järjestelmä vuorostaan johti hänet Feuerbachin materialismiin. Tärkein näistä saavutuksista on dialektiikka, so. oppi kehityksestä sen täydellisimmässä, syvällisimmässä ja yksipuolisuudesta vapaimmassa muodossa, oppi inhimillisen tiedon suhteellisuudesta, ja tämä tieto antaa meille kuvan ikuisesti kehittyvästä materiasta. Luonnontieteen uusimmat löydöt – radium, elektronit, alkuaineiden muuttuminen – todistivat erinomaisesti Marxin dialektisen materialismin oikeellisuuden vastoin porvarillisten filosofien oppeja heidän “uusine” palaamisineen vanhaan ja mätään idealismiin.

Syventämällä ja kehittämällä filosofista materialismia Marx vei sen loppuun saakka, ulotti filosofisen materialismin luonnon tiedostamisesta ihmisyhteiskunnan tiedostamiseen. Marxin historiallinen materialismi oli tieteellisen ajattelun mitä suurin saavutus. Sekasorron ja mielivallan tilalle, jotka siihen saakka olivat vallinneet historiaa ja politiikkaa koskevissa katsomuksissa, tuli hämmästyttävän eheä ja johdonmukainen tieteellinen teoria, joka näyttää, kuinka yhteiskuntaelämän yhdestä muodosta kehittyy tuotantovoimien kasvun seurauksena toinen, korkeampi muoto, esimerkiksi maaorjuusjärjestelmästä kasvaa esiin kapitalismi.

Aivan samoin kuin ihmisen tieto kuvastaa hänestä riippumatta olemassa olevaa luontoa, so. kehittyvää materiaa, niin myös ihmisen yhteiskunnallinen tieto (so. erilaiset filosofiset, uskonnolliset, poliittiset jne. katsomukset ja opit) kuvastaa yhteiskunnan taloudellista järjestelmää. Poliittiset laitokset ovat taloudellisen perustan yllä kohoava päällysrakenne. Näemme esimerkiksi, kuinka nykyisten Euroopan valtioiden erilaiset poliittiset muodot auttavat lujittamaan porvariston herruutta proletariaattiin.

Marxin filosofia on täydellisyyteen saakka kehitettyä filosofista materialismia, joka on antanut ihmiskunnalle ja erikoisesti työväenluokalle mahtavat tiedostamisaseet.



II



Todettuaan, että taloudellinen järjestelmä on perusta, jolta poliittinen päällysrakenne kohoaa, Marx kiinnitti eniten huomiota tämän taloudellisen järjestelmän tutkimiseen. Marxin pääteos, “Pääoma” on omistettu nykyisen, so. kapitalistisen, yhteiskunnan taloudellisen järjestelmän tutkimiselle.

Klassillinen kansantaloustiede muodostui ennen Marxia Englannissa, kehittyneimmässä kapitalistisessa maassa. Adam Smith ja David Ricardo, tutkiessaan taloudellista järjestelmää, laskivat pohjan työn arvoteorialle. Marx jatkoi heidän työtään. Hän perusteli tarkasti ja kehitti johdonmukaisesti tätä teoriaa. Hän osoitti, että kaiken tavaran arvon määrää tavaran tuottamiseen käytetyn yhteiskunnallisesti välttämättömän työajan määrä.

Siinä, missä porvarilliset taloustieteilijät näkivät esineiden suhteen (tavaran vaihtamisen tavaraan), Marx huomasi ihmisten välisen suhteen. Tavarain vaihto ilmaisee markkinain välityksellä tapahtuvaa erillisten tuottajain kanssakäymistä. Raha merkitsee, että tämä yhteys käy yhä kiinteämmäksi, sillä se liittää erillisten tuottajain koko talouselämän erottamattomasti yhdeksi kokonaisuudeksi. Pääoma merkitsee tämän yhteyden edelleen kehittymistä: ihmisen työvoima tulee tavaraksi. Palkkatyöläinen myy työvoimansa maan, tehtaiden, työ-välineiden omistajalle. Osan työpäivästään työläinen käyttää oman ja perheensä ylläpitomenojen kattamiseen (työpaikka), mutta toisen osan päivästä työläinen tekee työtä ilmaiseksi, luoden kapitalistille lisäarvoa, joka on liikevoiton lähde, kapitalistiluokan rikkauden lähde.

Oppi lisäarvosta on Marxin taloudellisen teorian kulmakivi.

Työläisen työllä luotu pääoma polkee työläistä saattaen pienyrittäjät taloudelliseen häviöön ja luoden työttömien armeijan. Teollisuudessa näkyy suurtuotannon voitto heti, mutta maanviljelyksessäkin näemme saman ilmiön: kapitalistisen suurmaanviljelyksen paremmuus lisääntyy, koneiden käyttö kasaa, talonpoikaistalous joutuu rahapääoman kuristukseen, sortuu ja joutuu häviöön takapajuisen tekniikan kahlehtimana. Maataloudessa ovat pientuotannon sortumisen muodot toisenlaisia, mutta itse sen sortuminen on kiistaton tosiasia.

Samalla kun pääoma hävittää pientuotantoa, se johtaa työn tuottavuuden lisääntymiseen ja suurimpien kapitalistien liittojen monopoliaseman luomiseen. Itse tuotanto tulee yhä enemmän yhteiskunnalliseksi – sadat tuhannet ja miljoonat työläiset kytketään suunnitelmalliseen talouselimistöön –, mutta yhteisen työn tuotteen ottaa itselleen kourallinen kapitalisteja. Kasvaa tuotannon anarkia, pulat, vimmattu kilpailu markkinoista, suurten väestöjoukkojen toimeentulo käy yhä vähemmän turvatuksi.

Voimistaessaan työläisten riippuvuutta pääomasta kapitalistinen järjestelmä luo yhdistetyn työn valtavan voiman.

Marx lähti tavaratalouden ensimmäisistä iduista, yksinkertaisesta vaihdosta, ja tutki kapitalismin kehitystä sen korkeimpiin muotoihin, suurtuotantoon saakka. Ja kaikkien kapitalistimaiden, sekä vanhojen että uusien, kokemus näyttää havainnollisesti vuosi vuodelta yhä suuremmalle työläismäärälle, että tämä Marxin oppi on oikea.

Kapitalismi on voittanut koko maailmassa, mutta tämä voitto ainoastaan edeltää sitä voittoa, jonka työ saa pääomasta.



III



Kun maaorjuus on kukistettu ja “vapaa” kapitalistinen yhteiskunta näki päivänvalon, osoittautui heti, että tämä vapaus merkitsee työtätekevien sorron ja riiston uutta järjestelmää. Heti aikoi syntyä erilaisia sosialistisia oppeja tämän sorron heijastuksena ja vastalauseena sille. Mutta alkuperäinen sosialismi oli utooppista sosialismia. Se arvosteli kapitalistista yhteiskuntaa, tuomitsi ja kirosi sen, haaveili sen hävittämisestä, paremmasta järjestelmästä ja koetti saada rikkaat vakuuttuneiksi riiston epäsiveellisyydestä.

Utooppinen sosialismi ei kyennyt kuitenkaan osoittamaan todellista ulospääsyä tilanteesta. Se ei osannut selittää kapitalismin ajan palkkaorjuuden olemusta, saada selville sen kehityslakeja eikä löytää sitä yhteiskunnallista voimaa, joka kykenee tulemaan uuden yhteiskunnan luojaksi.

Mutta myrskyisät vallankumoukset, jotka liittyivät feodalismin, maaorjuuden, kukistumiseen kaikkialla Euroopassa ja varsinkin Ranskassa, osoittivat yhä havainnollisemmin kaiken kehityksen perustaksi ja liikkeellepanevaksi voimaksi luokkien taistelun.

Ainoatakaan poliittisen vapauden voittoa maaorjanomistajain luokasta ei saavutettu vimmattua vastarintaa kohtaamatta. Yksikään kapitalistinen maa ei rakentunut enemmän tai vähemmän vapaalle, demokraattiselle pohjalle ilman kapitalistisen yhteiskunnan eri luokkien välistä taistelua elämästä ja kuolemasta.

Marxin nerokkuus on siinä, että hän osasi ennemmin kuin kukaan muu tehdä tästä ja kehitellä johdonmukaisesti sen johtopäätöksen, jota maailmanhistoria opettaa. Tämä johtopäätös on oppi luokkataistelusta.

Ihmiset ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan petoksen ja itsepetoksen tyhmiä uhreja politiikassa, kunnes he oppivat kaikenlaisten siveellisten, uskonnollisten, poliittisten ja yhteiskunnallisten korulauseiden, ilmoitusten ja lupausten takaa etsimään niiden tai näiden luokkien etupyyteitä. Vanhan puolustajat tulevat aina pettämään uudistuksen ja parannusten puolustajia, kunnes nämä ymmärtävät, että jokainen vanha laitos, niin mielettömältä ja mädältä kuin se näyttäneekin, pysyy pystyssä niiden tai näiden hallitsevien luokkien voimin. Mutta näiden luokkien vastarinnan murtamiseen on ainoastaan yksi keino: on löydettävä meitä ympäröivästä yhteiskunnasta itsestään, valistettava ja järjestettävä taisteluun sellaiset voimat, jotka voivat muodostaa mahdin, joka kykenee lakaisemaan pois vanhan ja luomaan uuden, ja joiden yhteiskunnallisen asemansa vuoksi täytyykin se muodostaa.

Ainoastaan Marxin filosofinen materialismi on osoittanut proletariaatille ulospääsyn henkisestä orjuudesta, jossa kaikki sorretut luokat ovat tähän saakka kituneet. Ainoastaan Marxin taloudellinen teoria on selittänyt proletariaatin todellisen aseman kapitalismin yleisessä järjestelmässä.

Koko maailmassa, Amerikasta Japaniin ja Ruotsista Etelä-Afrikkaan asti, lisääntyvät proletariaatin itsenäiset järjestöt. Proletariaatti valistuu ja kehittyy käydessään Luokkataistelua, vapautuu porvarillisen yhteiskunnan ennakkoluuloista, liittyy yhä kiinteämmin yhteen ja oppii mittaamaan menestystensä määrää, karaisee voimiaan ja kasvaa vastustamattomasti.





Julkaistu ensimmäisen kerran maaliskuussa 1913.

    V. I. LENIN

( 10 : osaa ) OSA 5, sivut 13 - 18