Kuinka kuljetin Leninin rajan yli

Huugo Jalava













Heinäkuun tapahtumien jälkeen 1917 asuntooni Aleksanteri Schottmann ja Eino Rahja. He tunsivat minut lapsesta alkaen. Näen heidän huolestuneet ja vakavat kasvonsa, ja vaikka he aloittivatkin aivan jokapäiväisen keskustelun, ymmärsin tovereilla olevan jotakin vakavaa asiaa. Vihdoin Rhja kysyy:

- Onko asunnossa ketään muuta kuin sinä ?



Saatuaan tietää, että asunnossa ei ollut ketään muita kuin me kolme, he selittivät:

- Iljitš on vietävä joen toiselle puolelle.

Joen yli vieminen merkitsi, että Lenin on vietävä Venäjältä Suomeen. Se pani ajattelemaan. Riski oli suuri.

Leninin on päästävä hinnalla millä tahansa. Mutta miten se käy päinsä ? Harkitsemme useita vaihtoehtoja ja vihdoin päädymme minun ehdotukseeni. Minun kuljetettavanani on huvilajuna 71. Se lähtee Pietarista illalla ja menee Raivolaan asti. Kun upseerikokelaat suorittavat henkilöpaperien tarkistuksen ainoastaan vaunuissa päätimme:

      1. Iljitš matkustaa minun kanssani veturissa. Rahja ja Schottmann matkustavat ensimmäisessä vaunussa, sen etupäässä, ja heillä on kaiken varalta taskuase.

      2. Lenin, Schottmann ja Rahja eivät astu junaan kaupungissa, vaan Udelnajan asemalla. Schottmann ja Rahja astuvat vaunuun itse asemalla, mutta Iljitš nousee venturiin asemalaiturin päässä. Veturin pysähtyessä hänen täytyy nopeasti nousta siihen ja minun kysymykseeni „Kuka ja mihin?“ esittää veturinlämmittäjän – minun toverini – todistus. Tämä on suomalainen, ei osaa sanaakaan venäjää. Kun minä annan hänen matkustaa veturissa, teen sen minulle kuuluvan oikeuden perusteella. Se on tärkeää, ettei herätettäisi huomiota.

      3. Leninin täytyy olla hyvin yksinkertaisesti puettu.

      4. Valkeasaareen päästyä minä irrotan veturin ja ajan vesitornille. Viivyn siellä toiseen soittoon asti ja yhdyn junaan aivan lähdön edellä. Tässä tapauksessa ei kukaan kiinnitä huomiota siihen, että veturissa on kolme henkeä. Kaikki näyttää kuuluvan asiaan.

Terijoella te astutte pois junasta.

Minun ehdotukseni hyväksyttiin. Olin aivan varma onnistumisesta. Sillä tavoin olin jo kuljettanut valtakunnanduuman jäsentä Anikin-Oladjinia ja monta muuta.

Lähtöpäivä oli tullut. Minä saavun Udelnajan aseman laiturin päähän ja näen tanakan keskikokoisen miehen kävelevän nopeasti laituria kohti. Hän tarttuu käsipuihin noustakseen veturinkoppiin. Hämmästyin Vladimir Iljitšin uljonäköä, kun olin jostakin syystä kuvitellut hänet Rodzjanko-Muromtsevin näköiseksi tai muistuttavan Tukholman hienostunutta sosialidemokraattista pormestaria Lindhagenia.

Iljitš näki lämmittäjäni pistelevän puita tenderiin. Hän kääri hihansa ylös ja nousi tenderin pälle, käskien lämmittäjän istuutua polttelemaan piiüüuaan. Kun tenderi tuli täyteen, Iljitš istui viereeni tuolille ja siinä vaihdettiin joitakin lauseita tapahtumien kulusta ja vallankumouksen mahdollisuudesta Suomessa. Matkan ensimmäinen osa oli sujunut nopeasti. Olimme huomaanmattamme saapuneet Valkeasaareen.

Kaikki meni hyvin. Veturi irrotettiin, vesitornin luona seisottiin tavallista kauemmin ( kello oli jo kaksi aamulla), sitten aivan junan lähdön edellä tultiin vaunuille ja muutaman minuutin kuluttua olimme Terijoella, 49 kilometrin päässä Pietarista, Lenin astui pois veturista ja puristi lujasti kättäni. Erosimme.

Lenini ollessa Suomessa hänelle piti kuljettaa poistia. Tämä asia järjestyi toveri Ahmalan avulla. Hän oli työssä Pietarin ja Helsingin välillä kulkevassa postivaunnussa (valkokaartilaiset ampuivat sittemmin Ahmalan tämän toiminnan johdosta).

Posti tuotiin minun asuntooni ja se annettiin minulle tai vaimolleni. Usein sain sen päivystyshuoneessa Simbirskaja-kadulla. Toin sen Pravdan toimitukseen, joka siihen aikaan sijaitsi Astrahanskaja-kadulla.

Kerran oli kirjeiden tuojana Nadežda Konstantinovna Krupskaja. Pyysin häntä sisälle, ja siellä kahvikupin ääressä hän kertoi minulle Vladimir Iljitšin elämästä maanpakolaisuudessa.

7 pnä lokakuuta [ vanha ajanlaskua ] vein Leninin takaisin. Hän oli tullut Viipurista Eino Rahjan kanssa Raivolan asemalle muuntamia minuutteja ennen junan lähtöä. Oli puoliyö. Iljitš istuutui jälleen minun luokseni veturiin, Eino Rahja sijoittui vaunuun. Kanssani oli sama lämmittäjä. Lenin ei voinut meitä auttaa, sillä lämmitysaineena oli nyt jo kivihiili. Udelnajan asemalla hän astui pois veturista.

Viimeisen kerrqn näin Leninin ja toisia puolueen johtajia asunnossani 14 pnä lokakuuta. Heillä oli neuvottelu. Keräännyttiin yksitellen. Pöydän takana istuivat toverit Krylenko, Rhja, Schottmann, Parviainen ja muita. Juotiin teetä. Kello 9.15 tuli Lenin. Läsnä olleet toverit tekivät selostuksia, näyttivät Iljitšille tiedotuksiaan: Lenin kuunteli heitä hyvin tarkkaan. Kun selostukset päättyivät, Lenin ryhtyi erittelemään aineistoja. Arvosteli ankarasti puutteellisuuksia, yksityiskohtiin puuttuen. Hän puhui rauhallisesti, luontevasti, ilman erityistä paatosta ja tärkeilyä, välttäen kauniita fraaseja. Mutta samalla hänen puheensa oli erittäin vakuuttavaa. Hän vetosi kaiken aikaa tosiasioihin. Ymmärsin, että edessäni istuu suuri johtaja, aikakauden jättiläinen, maapallon proletaarien ja kaikkien osattomien ihmisten paras ystävä, ankara ja säälimätön vallankumouksen vihollisia kohtaan. Niin päättyi minun kolmas ja viimeinen kohtaamiseni Vladimir Iljitšin kanssa.























Jalava - Laulu